Toinen tekijä on että meille muutti Ronja-niminen koira, vanhemman puoleinen shetlanninlammaskoira joka viihtyy ehkä toistaiseksi ainakin enemmän kuivalla maalla kuin meren päällä. Hyvin tuo on kuitenkin sopeutunut kesän lyhyemmillä reissulla ja Hänen Korkeutensa onkin tiennannut monta ekstraherkkua kauniista käytöksestä veneessä. Se myös saattaa ilmetä kasvaneena mahanympäryksenä - en tunnusta, ai mitä herkkuja?
Alkajaisiksi otettiin kevyt pätkä kotisatamasta Oulunsaloon, Varjakkaan. Meillä oli seuraakin, äitini lähti myös matkaan ihastelemaan maisemia - joita ei sitten ollutkaan. Oli semmonen sumu ettei nokkaansa pidemmälle nähnyt, saatoin pinnassa hieman harhailla kun ei ollut mitään kiintopisteitä ja ai mikä kompassi voiko sitä syödä? Tuuli myös päätti tuulla jossain muualla kuin meidän kohdalla (ei se mitään, tähän on totuttu) joten vauhti ei päätä huimannut. Parasta oli kuitenkin se että äiti toi itseleivottua pullaa mukana! Kiitos äiti!
Ronja päätti vielä Varjakan rannassa yrittää varastaa koko shown. Tyty haukkuu ja vahtii laiturilla vieressä uiskentelevia poikia niin innokkaasti että tipahtaa loppusessaan itse alas, uppoaa veden alle ja kohta ui tottuneesti koiraa - lujaa! Koira ui niin mahottoman vauhikkaasti ettei sitä meinannu saaha kiinni että sen sais hilattua ylös, onneksi Anni-ystävä oli tomerana paikalla, niskavilloista rivakka rykäisy ja fifi pärskimään laiturille.. Vähänkö säikähdin! Koira ei. Tuolla se taas kuikuilee kohti syvyyksiä.
Pitkän arpomisen jälkeen päätettiin että mennään tänäkin vuonna kohti pohjoista kuten edellisenäkin kesänä. Etelän suuntaan oli paperikarttojen saaminen hankalaa ja ilman niitä ei matkanteosta kyllä tule yhtään mitään. Asiaa olisi saattanut edesauttaa herääminen asiaan ennen edellistä päivää mutta sehän tarkoittais ettei pysytä tyylilleen uskollisena! Seuraava yö meillä on vankka aikomus viettää joko Röytässä tai mielummin Kuivaniemen Vatungissa.
-Aini
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti