Kyllähän se tuuli sitten aikanaan laantui ja päästiin Nikkalasta eteenpäin. Suuntasimme käytännössä naapuriin eli Seskarön saarelle, mutta joku oli asentanut 11,5 m korkean sillan keskelle tietä niin piti sitten kiertää koko saari mennessä.. Laituriin tulo aiheutti jonkinmoista hässäkkää, siinä oli kaksi osaa. Vanhempi, korkea lastauslaituri ja uudempi pikkulaituri. Yritettiin ensin vanhempaan mutta se oli aivan liian korkealla joten jouduttiin sitten kiepauttamaan pienemmälle laiturille.Seskarön kylä oli tavallinen, rauhallinen maalaiskylä yksine kauppoineen ja huoltoasemineen. Ja busseineen. Sama bussi jolla kuljimme Haaparantaan kävi myös saarella, ja ihana bussikuski muisti vilkuttaa meille kaupan kohdilla kun näki meidät päiväkävelyllä!
Seskaröstä suuntasimme Selkäsarveen, joka on aivan Suomen ja Ruotsin rajalla, kuitenkin Suomen puolella. Vähän päälle kilometrin mittainen saari on luonnonsuojelualuetta, jota hallinnoi metsähallitus. Makia paikka, etten sanoisi. Siellä laiduntaa lampaitakin! Ihastuttiin kyllä molemmat aivan ikihyviksi, tarkoitus oli vain yöpyä yksi yö mutta se venyikin kahdeksi. Saarella oli jopa puusauna, josta löytyi leppoisat löylyt. Hannu opetti minua heittelemään virveli(ll)ä ja nappasi näytteeksi vielä ison ahvenen perämerestä. Haalittiin kasaan myös kaksi kupillista metsämansikoita, joista minä kätevänä emäntänä leivoin mansikkarahkapiirakan. Kaasu-uunissa ilman sitä rahkaa ;) Hyvä tuli, vaikka rahkan korvasinkin jugurtilla jota vähän suurustin vehnäjauholla.
Toisena Selkäsarven päivänä saareen alkoi valua ennemmänkin porukkaa ja kävi ilmi että lauantaina paikalla pidettäisiin Kemin moottorivenekehon kokous/tapaaminen/yleishärdelli. Sehän ei tahtia haitannut, meidät huolittiin muitta mutkitta mukaan ja iltanuotiolla istuskelu porukalla oli oikeinkin letkeää hommaa. Aamulla oli mukava herätä huudahdukseen "KAS SITÄ ON OULULAISETKI HERÄNNÄ, HUOMENTA" jonka joku kailotti jostain laiturinperältä.. :D Siinä hörpittiin aamukahvit ja kahteltiin että nättiä keliä pukkaa, ompas mukava lähtä kotia kohti.
Ensimmäisen merimailin jälkeen olin vahvasti sitä mieltä että ei ollut ollenkaan mukavaa enää. Aallot kasvoi ja tuuli puhisi. Otettiin suosiolla isopurje ykkösreiviin. Taivasteltiin ensimmäinen kolmasosa matkasta isoja aaltoja, myöhemmin tarkistettuna metrisiä sellaisia. Alkujärkytyksestä toivuttua saatiin melkoisia vauhteja aikaseksi ja rikottiin omia ennätyksiä taas! 7.9 solmua luovituulessa, eli mentiin täysiä! Jätetään tässä nyt mainitsematta ne ensimmäisten merimailien kauhunhetket ja epäilykset siitä että tulikohan tästä sittenkään mitään ja pitikö kääntyä takaisin... Hei nyt sentään käytännössä avomerellä. Päästiin perille Iin Röyttään ennätysajassa eli vähän päälle seitsemässä tunnissa. Vertailuksi mainittakoon että käytännössä täysin samaan matkaan Vatungista Nikkalaan aikaa meni kymmenen ja puoli tuntia.
Täällä Röytässä iski väsy molemmille ja skipataan sauna tänään ja aikaisin nukkumaan niin huomenna jaksaa sitten Ouluuntua. Sen verran tempastiin että käveltiin Röytän luontopolku 2,5 km läpi ja kahteltiin josko ois kanttarelleja näkyny. Ne oli taidettu jo poimia parempaan talteen..
Aini
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti